Teemme ammattitaidolla kaikki yrityksen perustamiseen ja yhtiömuodon muutokseen liittyvät asiakirjat.
Osakeyhtiötä perustettaessa lähes poikkeuksetta osakkaiden kesken sovitaan osakassopimus. Osakassopimuksen solmimalla omistajat voivat etukäteen varautua tiettyihin yhtiösuhdetta vaarantaviin tekijöihin. Osakassopimuksen etuna on myös se, että sen kautta tieto tulevista menettelytavoista saadaan varhaisessa vaiheessa välitettyä kaikille omistajille. Näin varmistamme osapuolten välisen yhteistyön sujuvuuden tulevassa yritystoiminnassa.
Johtajasopimuksilla tarkoitamme työsopimuslain ulkopuolella olevan osakeyhtiön tai osuuskunnan toimitusjohtajan tai vastaavassa asemassa olevan henkilön kanssa tehtävää sopimusta. Johtajasopimuksella toimitusjohtaja varmistaa työsuhdeturvansa. Hyvällä sopimuksella voidaan sekä turvata yrityksen ja johtajan edut että välttää riitatilanteita.
Autamme työsopimusten laadinnassa sekä arvioimme omistajanvaihdostilanteita työsuhteisiin liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien jatkuvuuden kannalta.