Tarjoamme asiantuntemuksemme lisäksi rahoitusta yritystoiminnan aloittamiseen liittyviin rahoitustarpeisiin. Rahoitussuunnitelmalla kartoitamme ensin rahan tarpeen oman ja vieraan pääoman suhteen. Selvitämme myös investointitarpeet ja mahdolliset vakuudet.
Riittävä oma pääoma antaa yritykselle toiminnan alkutaipaleella rahoituksellista pelivaraa ja turvaa yritystoiminnan onnistumista. Kun myyntituloja ei vielä ole, alkava yritys voi omalla pääomalla rahoittaa investointeja ja toiminnan pyörittämistä. Oman pääomaehtoisen rahoituksen tarve riippuu mm. siitä, onko tuotteen kehittämis- ja kaupallistamisvaihe pitkä ja kertyykö tulorahoitusta vasta viiveellä.
Yritystoiminnan aloittaminen vaatii yleensä huomattavia investointitarpeita, kuten tuotantovälineitä, tietotekniikkaa ja toimitiloja, joihin oma pääoma ei aina välttämättä riitä. Tällöin tarvitaan lisäksi vierasta pääomaa eli lainaa. Tarjoamallamme perustamislainalla rahoitamme yrityksen käynnistämisvaihetta.
Yritystoiminnan alussa kassavirtaan tulee helposti viiveitä, kun myyntituloja ei vielä ole. Käyttöpääoman merkitys korostuu varsinkin toiminnan alkuvaiheessa, kun yrityksellä on paljon menoja ja tulovirta käynnistyy vasta myöhemmin. Tarjoamamme täydentävät ratkaisut ehkäisevät aloittavan yrityksen käyttöpääoman puutteen aiheuttamia ongelmia. Käyttöpääoman tarve vaihtelee yrityksen toiminnan laajuuden ja toimialan mukaan. Kuukausittaisen rahan tarve saattaa tilikauden aikana myös vaihdella esimerkiksi eri toimialoilla esiintyvien voimakkaiden kausivaihtelujen vuoksi.
Erilaiset yritystoiminnan kehityshankkeet, kuten palvelun kehittäminen ja kaupallistaminen, tuote- ja menetelmäkehitys sekä koulutus- ja laatujärjestelmien laatiminen vaativat lisärahoitusta.
Rahoituksen saaminen edellyttää yleensä vakuuksia. Mahdollisia vakuuksia voivat olla kiinteistö- ja laitoskiinnitys, yrityskiinnitys, yrittäjän euromääräisesti rajattu omavelkainen takaus tai erityisrahoituslaitosten takaus. Lisäksi on hyvä varautua antamaan yksityisomaisuuttaan (kiinteistöt, asunto-osakkeet) yritysluottojen vakuudeksi. Huolellinen vakuussuunnittelu on tärkeää, ja otammekin huomioon myös lähitulevaisuuden vakuustarpeet, jotka syntyvät esimerkiksi lisäinvestointien johdosta. Hakemalla osan perustamiseen liittyvästä rahoituksesta meiltä voit säästää osan reaalivakuuksista myöhempiä rahoitustarpeita varten.